Ajankohtaista

Lämpöpumput yleistyvät vauhdilla

Lämpöpumput yleistyvät vauhdilla

Kiinteistöpostin uutisessa (21.1.2016) kerrotaan, että lämpöpumppu valitaan yhä useammin energialähteeksi myös rivi- ja kerrostalokohteisiin. Pariin sataan kerrostaloon asennettiin viime vuoden aikana poistoilmalämpöpumppu, jolla voidaan pienentää muun energian kulutusta jopa 50 prosenttia.

Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen SULPUn toiminnanjohtaja Jussi Hirvosen mukaan isojen maalämpöpumppujen suhteellinen osuus myynnistä kasvoi, joten yhä useampi rivi- ja kerrostaloyhtiö päätyi kannattavaan lämpöpumppuinvestointiin.

Nyt Suomessa on noin 730 000 lämpöpumppua. Ne tuottavat yli 5 terawattituntia energiaa vuodessa. SULPUn tilastojen mukaan viime vuonna myytiin 60 000 lämpöpumppua. Ilmavesilämpöpumppu asennetaan usein öljy- tai sähkölämmityksen tilalle tai rinnalle ja niiden määrä lähes kaksinkertaistui viime vuonna.

Lämpöpumput tulevaisuudessa

Lämpöpumppuala on vahvistanut asemaansa talojen lämmityksessä ja jäähdytyksessä. Konsulttitoimisto Gaia Oy:n selvityksen mukaan Suomessa on 1,7 miljoonaa lämpöpumppua vuonna 2030, joihin on investoitu 12 miljardia euroa. Hirvonen toteaa, että tuolloin lämpöpumpuilla saadut säästöt ovat noin miljardi euroa vuodessa ja alalle on syntynyt 3 000 uutta työpaikkaa.

Lue alkuperäinen artikkeli.

Viimeisimmät artikkelit